sv-Sähköverkkokaupan erityispiirteet

Sähköverkko on omalaatuinen omaisuuseränsä, sillä se on luvanvarainen, tiukasti säännelty infrastruktuuri, jonka omistajalla on samalla alueellinen monopoli. Kun tällainen liiketoiminta vaihtaa omistajaa, kaupan yhteydessä tulee huomioida monia seikkoja, jotka eivät sovellu tavallisessa yrityskaupassa.

Verkkolupa ja Energiaviraston rooli kaupassa

Sähköverkon operointi edellyttää Suomessa Energiaviraston myöntämää jakeluverkkolupaa. Käytännössä sähköverkkokaupat toteutuvat useimmiten tilanteessa, jossa ostajalla on jo ennestään verkkolupa omassa toiminnassaan. Kauppa on siten ennemmin toiminnallinen laajentuminen kuin markkinoille tulo tyhjästä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lupakysymykset olisivat merkityksettömiä. Energiavirasto voi kaupan yhteydessä arvioida, onko ostajalla tosiasialliset edellytykset jatkaa hankitun verkon asianmukaista operointia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ostajan on kyettävä osoittamaan riittävä tekninen ja taloudellinen kapasiteetti verkon ylläpitoon ja kehittämiseen. Erityisesti jos kauppa merkitsee huomattavaa laajentumista ostajan nykyiseen verkkoon nähden, viranomaisdialogia on syytä käydä hyvissä ajoin ennen kaupan sulkemista.

Liiketoimintakaupassa, jossa liiketoiminta siirtyy ilman osakeyhtiön kuorta, lupakysymykset on selvitettävä erikseen ja toiminnan jatkuvuus on turvattava siirtymäaikana.

Verkon arvo on kiinni sijoitusoikeuksissa

Sähköverkon arvo ei määräydy pelkästään fyysisen omaisuuden perusteella. Kaapelit, pylväät ja muuntamot ovat sinänsä konkreettisia omaisuuseriä mutta niiden arvo on täysin riippuvainen siitä, onko verkon sijoittamiselle olemassa asianmukaiset oikeudelliset perusteet. Verkko, jonka sijoitusoikeudet ovat epäselviä tai puutteellisia, on juridisesti hauras omaisuuserä riippumatta sen teknisestä kunnosta.

Suomen oikeusjärjestelmässä sähköverkon sijoittaminen toisen omistamalle kiinteistölle perustuu käytännössä yhteen kolmesta perusteesta. Yleisin on sijoitussopimus, joka on maanomistajan kanssa sovittu sopimusjärjestely verkon sijoittamisesta kiinteistölle. Toinen on lunastuslupa, joka perustuu lakiin kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta ja jota käytetään erityisesti kantaverkon ja suurempien siirtoverkkojen rakentamisessa. Kolmas on kiinteistörasite, joka perustetaan kiinteistönmuodostamislain nojalla ja joka oikeuttaa pysyvästi johdon tai kaapelin sijoittamiseen kiinteistölle.

Due diligencessa on käytävä läpi, että jokainen verkon osa on katettu jollakin näistä perusteista, että sijoitusoikeudet ovat voimassa ja siirrettävissä ostajalle, sekä että niiden maantieteellinen kattavuus vastaa verkon todellista sijaintia.

Sijoitusoikeuksien puutteet näkyvät kauppahinnassa

Jos due diligencessa paljastuu, että sijoitusoikeuksissa on puutteita tai epäselvyyksiä, tämä on välittömästi neuvottelukysymys. Myyjän on annettava riittävät vakuutukset sijoitusoikeuksien olemassaolosta ja voimassaolosta. Vakuutuksen rikkominen antaa ostajalle oikeuden vahingonkorvaukseen, jos puute myöhemmin realisoituu.

Pelkkä vakuutus ei kuitenkaan aina riitä. Jos tietyn verkon osan sijoitusoikeus on selvästi epäselvä tai kiistelty, kauppakirjaan on syytä ottaa nimenomainen mekanismi asian hoitamiseksi. Tämä voi tarkoittaa kauppahinnan osittaista pidättämistä sulkemisen jälkeen, korvausmekanismia, jonka mukaan myyjä vastaa puutteen korjauskustannuksista tai kauppahinnan alennusta, joka heijastaa sijoitusoikeuden epävarmuudesta aiheutuvaa riskiä.

Käytännössä vanhoissa verkoissa sijoitusoikeuksien dokumentaatio voi olla puutteellista, koska verkkoja on rakennettu vuosikymmeniä sitten eikä kaikkia sopimuksia ole asianmukaisesti arkistoitu. Tämä ei tarkoita, että sijoitusoikeus puuttuu, mutta se tarkoittaa, että näyttöä on hankalampi esittää. Ostajan on syytä varautua siihen, että sijoitusoikeuksien selvittäminen on aikaa vievä prosessi. Lisäksi myyjän on syytä aloittaa dokumentaation kokoaminen hyvissä ajoin ennen kauppaprosessin käynnistämistä.

Regulaatiomalli määrittää tuoton

Sähköverkkotoiminta on Suomessa säänneltyä liiketoimintaa. Energiavirasto vahvistaa neljän vuoden jaksoissa valvontamallin, joka määrittää, kuinka paljon verkkoyhtiö saa kohtuullisesti tuottaa omistajilleen. Tuotto lasketaan regulatorisen omaisuuspohjan ja hyväksytyn tuottoprosentin perusteella.

Ostajan näkökulmasta tämä tarkoittaa, että kaupan arvonmääritys on tehtävä regulaatiomallin ehdoilla, ei pelkästään historiallisen kassavirran perusteella. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa se, mikä on kohteen regulatorinen omaisuuspohja ja miten se on laskettu, miten seuraava valvontajakso vaikuttaa sallittuun tuottoon ja onko verkkoyhtiö investoinut riittävästi verkon kehittämiseen vai odottaako ostajaa suuri investointipaine. Verkkoyhtiön taloudellinen due diligence on käytännössä mahdotonta tehdä ilman syvällistä ymmärrystä Energiaviraston valvontamallista ja sen soveltamisesta.

Investointivelka ja verkon kunto

Sähköverkkoon kohdistuu Suomessa merkittäviä investointipaineita. Toimitusvarmuusvaatimukset ovat kiristyneet viime vuosina, ja monet verkkoyhtiöt ovat edelleen keskellä pitkiä kaapelointiohjelmia, joiden tarkoituksena on siirtää ilmajohdot maan alle. Nämä ohjelmat voivat kestää vuosikymmeniä ja sitoa huomattavan määrän pääomaa.

Ostajan on ymmärrettävä, missä vaiheessa investointiohjelma on ja millaiset kustannukset ovat vielä edessä. Tekninen due diligence on siksi sähköverkkokaupassa erityisen kriittinen: verkon ikä, kunto ja kaapelointiaste vaikuttavat suoraan tuleviin investointitarpeisiin ja sitä kautta kaupan arvonmääritykseen.

Sähköverkkokauppa vaatii erikoisosaamista

Sähköverkkokauppa on yksi energia-alan vaativimmista transaktiotyypeistä. Regulaatiomalli, sijoitusoikeudet, investointipaineet ja verkon tekninen kunto muodostavat kokonaisuuden, joka edellyttää sekä juridista että teknistä erikoisosaamista. Ostaja, joka lähtee liikkeelle ilman riittävää toimialakohtaista ymmärrystä, voi päätyä maksamaan liikaa tai ottamaan vastuita, joihin ei ole varautunut. Ja myyjä, joka ei ole etukäteen järjestänyt sijoitusoikeuksiaan kuntoon, saattaa huomata sen vaikuttavan suoraan siihen hintaan, jonka ostaja on valmis maksamaan.

Seuraavassa artikkelissa siirrymme tuuli- ja aurinkopuistoihin, joissa kaupan juridiikka rakentuu aivan erilaiselle pohjalle: maankäyttöoikeuksien, lupaprosessin kypsyyden ja teknisen elinkaaren ympärille.

Energiajuristi.fi-sivustolla haluamme tuoda esiin energiakentän tulevaisuutta rakentavia näkökulmia ja asiantuntijoiden ajatuksia. Jos sinulla on aihe, jota haluaisit käsiteltävän tai haluat kommentoida tätä artikkelia, ota yhteyttä osoitteeseen info@skylinelegal.fi.

Teksti: Tomi Rantasaari (Linkedin)