Energiablogi

Energiajuristin Pohjois-Suomen tiimi vieraili Oulun Tullisalissa helmikuussa järjestetyssä Wind Oulu 2026 tapahtumassa. Tapahtuma on tuulivoiman rakentamisen ja tuotantovaiheen asiantuntijatapahtuma ja siihen osallistuikin tuulivoiman asiantuntijoita niin suunnittelun, rakentamisen, huollon kuin kierrätyksenkin parista. Verkostoitumisen ja...

Yrityksen eli oikeushenkilön rangaistusvastuu voi tulla kyseeseen, jos se syyllistyy toiminnassaan rikokseen, joka on laissa erikseen säädetty myös yrityksille rangaistavaksi. Tällöin yritys voidaan tuomita yhteisösakkoon.

Energiaviraston valvontamallissa Capex Outperformance eli COP-mekanismi on mekanismeista, joilla koitetaan vaikuttaa verkkoyhtiön kannattavuuteen. Se toimii investointien ohjausvälineenä, joka vaikuttaa siihen, miten hankkeita kannattaa suunnitella, kilpailuttaa ja toteuttaa. Kun mekanismin logiikkaa hyödyntää järjestelmällisesti, vaikutus alkaa...

Sähkömarkkinalain laaja uudistus toi mukanaan täsmennyksiä myös suljettujen jakeluverkkojen määritelmään. Vaikka kyseessä ei ole suuri mullistus, muutos selkeyttää sitä, millä edellytyksillä suljetun jakeluverkon sähköverkkolupa voidaan myöntää.

Energiavirasto viimeistelee parhaillaan määräystä, joka yhtenäistää sähkön jakelumaksujen määräytymisperusteet vuodesta 2029 alkaen. Lausuntokierroksella verkkoyhtiöt, kuluttajajärjestöt, tutkimuslaitokset ja yritykset esittivät näkemyksiä tehomaksun toteuttamisesta. Tässä koottuna keskeisimmät kysymykset ja huolenaiheet teemoittain.

Joulukuussa 2025 Suomea runnelleen Hannes-myrskyn myötä keskustelu maakaapeloinnista on taas vilkastunut. Viimeiset 10 vuotta Suomen maakaapelointiaste on vähitellen noussut, ja viimeisimpien myrskyjen yhteydessä sen vaikutukset toimitusvarmuuteen ovat selkeästi nähtävissä. Energiablogi päätti selvittää, miten keskustelu käynnistyi ja mitä kaikkea...

Sisäpiirintiedolla tarkoitetaan täsmällistä ja julkistamatonta tietoa, joka liittyy arvopaperin eli esimerkiksi osakkeen liikkeeseenlaskijaan tai kaupankäynnin kohteena olevaan osakkeeseen. Sisäpiirintiedolta edellytetään lisäksi sitä, että jos tieto julkistettaisiin, olisi sillä huomattava vaikutus arvopaperin tai siihen liittyvien...

Sähköä ei voi nähdä eikä koskea, mutta silti sitä voi mitata ja siinä voi olla virhe. Minkälaisesta hyödykkeestä on siis kysymys?

Energiavirasto on julkaissut luonnoksen uusiksi menetelmiksi, jotka ohjaavat sähköverkkoon liittämistä ja sen hinnoittelua. Muutos koskettaa kaikkia verkkoyhtiöitä ja niiden asiakkaita. Erityisesti suurjännitteisen jakeluverkon määritelmän muutos pakottaa päivittämään toimintatapoja. Lausuntoaika päättyi 6.11.2025, ja palaute paljastaa selkeitä...

Kun puhutaan puhtaasta siirtymästä Suomessa, moni mieltää sen tarkoittavan tuulivoimaa, aurinkovoimaa tai akustoja. Samaan aikaan maassamme kasvaa teknologinen ala, jonka vaikutukset energiantuotantoon saattavat yllättää. Puhdas vety ei ole enää pelkkä laboratoriokaasu, vaan siitä on tulossa merkittävä osa koko teollisuuden murrosta.

Miten kansainvälisissä rakennushankkeissa estetään riitojen kärjistyminen, jotta töitä ei tarvitse keskeyttää ja aikataulu pitää? Tätä varten FIDIC-ehdoissa on määritelty erityinen osapuolten muodostama riidanratkaisupaneeli DAAB (Dispute Avoidance and Adjudication Board), jonka tehtävä on ennaltaehkäistä konfliktit ja tarjota nopeita,...

Sähköverkko on yhteiskunnan näkymätön selkäranka. Sen toimivuus vaikuttaa kaikkeen – teollisuuden tuotannosta kotien arkeen. Silti sähköverkkotoimintaan liittyy monia sitkeitä käsityksiä, jotka eivät vastaa todellisuutta. Haastattelimme Naantalin Energian toimitusjohtajaa Pasi Haaralaa ja pyysimme häntä avaamaan kolme yleistä myyttiä.

Mikä onkaan tämä teollisuuden keskeinen raaka-aine, joka voidaan tuottaa täysin päästövapaasti, jolla on laaja kansainvälinen kysyntä teollisuuden eri prosesseissa, ja jonka valmistukseen meillä Suomessa on yhden parhaimmista edellytyksistä koko maailmassa? Tätä kaikkea on vety.