Tuulivoiman tulevaisuuden näkymät

30.09.2025

Tuulivoiman merkitys Suomen energiajärjestelmässä kasvaa vauhdilla, ja aiheesta puhutaan myös julkisuudessa paljon. Harva kuitenkaan pysähtyy pohtimaan, mitä onnistuneet hankkeet todella edellyttävät ja millaisissa haasteissa niitä viedään eteenpäin. Haastattelimme Myrsky Energian toimitusjohtajaa Heidi Laurilaa selvittääksemme, miltä tuulivoiman tulevaisuus näyttää ja mitä toimialan kasvu vaatii. 

kuvaus
Avainsanat: energia-ala, tuulivoima, hankekehitys, energia, projektinhallinta, infrastruktuurihanke, yhteistyömalli, riskienhallinta, contract, energy, Finnish energy infrastructure

Kuva: Myrsky Energian toimitusjohtaja Heidi Laurila


Kasvua, mutta myös merkittäviä haasteita

Tuulivoima-ala on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa, ja sen rooli Suomen energiasiirtymässä on keskeinen. Samalla toimialaan kohdistuu monia haasteita, joiden vuoksi moni hanke on viivästynyt tai jopa peruuntunut.

"Meillä on valtava potentiaali tuulivoimassa, mutta sen täysi hyödyntäminen edellyttää, että lupaprosesseja sujuvoitetaan. Samalla varmistetaan, että Suomeen syntyy lisää teollisuutta, joka käyttää tätä puhdasta sähköä," toteaa Laurila.

Laurilan mukaan Suomessa ei tällä hetkellä ole riittävästi pääomia rahoittamaan suuria tuulivoimahankkeita omin voimin. Siksi merkittävä osa investointien rahoituksesta tulee ulkomailta. Hän painottaa, ettei tätä pidä nähdä kielteisenä asiana vaan päinvastoin, sillä kansainväliset sijoitukset tuovat mukanaan työpaikkoja, uutta teollisuutta ja vahvistavat Suomen asemaa puhtaan energian tuotannon maana.

Kansallinen turvallisuus vs. tuulivoima

Tuulivoiman tuotantoa kannattaisi lisätä tasaisesti eri puolille Suomea, jotta sähköntuotanto ja -kulutus olisivat paremmin tasapainossa ja siirtoverkkojen kuormitus pysyisi hallittuna. Käytännössä kuitenkin tietyt tekniset ja turvallisuuteen liittyvät rajoitteet hidastavat hankkeiden etenemistä.

"Meillä olisi paljon potentiaalisia alueita tuulivoimalle, mutta esimerkiksi puolustusvoimien tutkat estävät rakentamisen laajoilla alueilla. Tämä on toki ymmärrettävä turvallisuusnäkökulmasta, mutta samalla tämä hidastaa merkittävästi koko maan kattavan tuulivoimaverkoston syntymistä," Laurila toteaa.

Ongelma liittyy siihen, että tuulivoimala aiheuttaa tutkassa häiriötä, mikä haittaa lentävien objektien havainnointia. Toisaalta uusinta tekniikkaa edustavissa tutkissa ongelma on voitu kiertää esimerkiksi algoritmien avulla.

"Naton linjauksen mukaan jäsenmaiden tulisi käyttää viisi prosenttia BKT:stään puolustukseen. Jos panostaisimme tässä tilanteessa tutkajärjestelmien modernisointiin, voisimme kerralla täyttää sekä puolustusvaatimukset että avata myös itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen piiriin. Se olisi sekä turvallisuus- että ilmastoteko," Laurila pohtii.

Yhteistyöllä kohti tuulivoiman vallankumousta

Tuulivoiman mahdollisuudet ovat suuria, mutta niiden täysi hyödyntäminen edellyttää lainsäädännön ja lupaprosessien uudistamista sekä joustavia rahoitusratkaisuja. Lisäksi yhteistyötä eri viranomaistahojen, kuten puolustusvoimien kanssa, tulisi lisätä. Jos tässä onnistutaan, ulkomaiset investoinnit ja kotimaisen teollisuuden kasvu luovat Suomeen merkittävästi uusia työpaikkoja ja osaamista.

Suomella ei ole varaa aikailla, vaan meidän on määrätietoisesti siirryttävä suunnittelusta toteutukseen ja luotava puitteet, joissa tuulivoima voi kasvaa täyteen potentiaaliinsa turvaten entistä puhtaamman, omavaraisemman ja kilpailukykyisemmän tulevaisuuden.


Energiajuristi.fi on Skyline Legal Oy:n tuottama palvelu ja verkkokauppa energia-alan toimijoiden tarpeisiin. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, tuotteistamme tai haluat ehdottaa blogiimme kiinnostavaa aihetta, ota ihmeessä yhteyttä info@skylinelegal.fi.


Teksti:

Tomi Rantasaari (LinkedIn)