Datakeskusrekisteri etenee – mitä toimijoiden tulee tietää?

23.09.2026

Datakeskusinvestoinnit ovat nousseet keskeiseksi osaksi Suomen digitaalista infrastruktuuria. Nyt valmisteltava datakeskusrekisteri voi tuoda alan toimijoille uusia velvoitteita jo vuoden 2027 alusta.


Datakeskusinvestointien voimakas kasvu näkyy myös lainsäädännössä. Tilannekuvan parantamiseksi työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee uutta datakeskusrekisteriä koskevaa lakia.

Ministeriö on julkaissut luonnoksen lakia koskevasta hallituksen esityksestä, joka on ollut Lausuntopalvelussa kommentoitavana. Luonnoksen mukaan lailla säädettäisiin datakeskuksia koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta: vähintään 0,5 megawatin asennetun tietotekniikan tehon omaavista datakeskuksista olisi jatkossa tehtävä ilmoitus Huoltovarmuuskeskukselle.

Pyysimme näkemyksen lakiesityksestä Datakeskusteollisuuden toiminnanjohtaja Antti Poikolalta.


Toivoisimme datakeskusrekisteristä nykyistä avoimempaa, jotta ajantasainen tilannekuva olisi median ja muiden toimijoiden helposti saatavilla. Tämä voisi ohjata julkista keskustelua vahvemmin faktojen pohjalta. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että yksittäisten yritysten sensitiiviset tiedot pysyvät suojattuina, sanoo Antti Poikola.

Ilmoitusvelvollisuuden myötä viranomaiset saisivat tietoa muun muassa datakeskusten määrästä, omistuksesta, sähkönkäytöstä ja verkkovaikutuksista. Kyseessä on siis toimenpide, jonka avulla pyritään ennakoimaan datakeskusinvestointien vaikutuksia Suomen energiajärjestelmään.

Datakeskusrekisterilain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2027. Jos datakeskus on lain voimaan tullessa toiminnassa tai rakenteilla, siitä olisi tehtävä ilmoitus viimeistään 30.6.2027.

Lain sisältöön voi vielä vaikuttaa ja lausunnot hallituksen esityksen luonnoksesta tulee antaa viimeistään 2.10.2026. 


Teksti: Jimi Mahonen